sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lumiukko

Kun se lumentulo alkoi, niin se ei nyt sitten lopukkaan  ihan heti... Mutta saatiinpahan kuvattua tän vuoden joulukorttikuva lumiukon kanssa.

Mies siis rakensi tuohon lumiukon viereen vielä pojalle sopivan penkin (tuon "toteemipaalun" lisäksi). Lapsi siihen istumaan ja "hymyä! " :) kiva kuva tuli korttiin, vaikkakin lumiukko ehti hieman kallistua taaksepäin. 

-tiina-

maanantai 9. marraskuuta 2015

Tuliaisia Rovaniemeltä

Enpä paljoa mitään Rovaniemen reissulta ostanut, mutta vihdoin minulla on oikea lahjasäkki  ja neljä uutta palloa kuuseen. 



Meillä on jo entuudestaan punaisia palloja, niin jos valkoisia vielä hommais niin tulis varmaan ihan kiva kuusi :)

Koska ulos on vihdoin ja viimein tullut kunnon talvi on tänään suunnitelmissa viritellä ulos valot. 

Mies pääsi heti kotiuduttuamme kolahommiin, onneksi hänellä oli uudet lämpimät työkinttaat, jotka sai isänpäivälahjaksi

Tänä aamuna näytti tältä

-tiina-

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

pienet piparitalkoot

Askartelu ei ollut meidän pojan juttu vielä, mutta piparinteosta innostui. Ehkä siksi, koska taikinaa sai vähän maistella. 
Valmiitkin piparit maistui niin, että niistä ei ehditty ottaa kuvaa. 

Nyt ollaan reissussa Rovaniemellä.  Käytiin tervehtimässä joulupukkia. Siellähän se vielä ihan rauhassa istuskeli, ei vielä kiire painanut, mutta muutaman viikon päästä asiat voi jo olla toisin :) 

-tiina-

maanantai 2. marraskuuta 2015

pyhäinpäivä

Vietettiin pyhäinpäivää ihan kotosalla. Heräsin aamulla ensimmäisenä ja ehdin hyvin keittää riisipuurot ennen kuin talon miesväki heräili. 
Olipa kyllä mukava puuhailla välillä ihan yksin keittiössä kynttilän valossa ja hiljaisuudessa
Onko kukaan muuten kokeillut tuota pöydällä, mustassa peltiastiassa olevaa luomukanelia? Voin suositella, oli pehmeämmän makuista kuin normaali. Ostinkin tuotteen ihan sillä perusteella, kun purkissa luki, että se maistuu feminiiniselle, enkä tiennyt miltä sellainen maistuu ;)

Silloin ulkona oli vielä lunta. Seuraavana aamuna kaikki oli sulanut taas pois :(


Pikkuhiljaa joulukoristeita laitetaan esille. 

Päivällistä tehtiin sitten pojan kanssa ja kuunneltiin samalla joululauluja! Eikä mieskään musiikkia sammuttaut, kun tuli kotiin. Jostain syystä uunilohi ja -juurekset maistui ihan jouluruoalta, kun samalla kuunteli tonttua ;) Hämärän laskeuduttua käytiin vielä ihastelemassa kynttilämerta parilla hautausmaalla ja vietiin minun mummille ja kummisdälle omat kynttilät. Vaikka mittari oli pari astetta plussan puolella, oli tosi kylmä ja kauaa ei ulkona viihdytty. 

Jouluun on enää alle kaksi kuukautta. Poika (lue minä) kirjoitin jo joulupukille kirjeen ja isänpäiväviikonloppuna ollaan menossa käymään Rovaniemellä ja jospa sillä reissulla nähtäisiin itse pukkikin. Toivottavasti siltä reissulta löytyy jotain pukinkonttiin, koska lahja-asiat on nyt ihan retuperällä! Vasta kaksi juttua odottaa paketointia.

-tiina-

tiistai 27. lokakuuta 2015

vihdoinkin

Tuli vähän lunta. Tällaista pohjoisen tyttöä alkoi jo masentamaan,  kun koko ajan satoi vaan vettä, oli märkää ja pimeetä. Makasin vaan töitten jälkeen sohvalla ja levähtelin. Nyt on heti paljon energisempi olo. Harmi vaan, että nämäkään  lumet ei taida kovin pitkään maassa pysyä kun loppuviikosta on luvattu taas plussaa... 

Parit jouluvalot on jo viritelty ja talviset verhotkin on jo ikkunoissa. 

Omatekemät narupallot alkaa olla jo parhaat päivänsä nähneet varsinkin nyt kun poika niillä tahtoo leikkiä, palloja on myös kadoksissa niin pitäisi ehkä keksiä näille jotain uutta. Oisko kellään hyviä ideoita? :) 

-tiina-

tiistai 6. lokakuuta 2015

Päiväuniaikaan

Tänään on tehty syyshommia ulkona aamupäivä. Kohta on halot pinottu kuivataan ja lehdet haavoitu. Kuka muuten käski oottaa näin pitkälle? Hieman oli työläs haravoida maahan jäätyneet lehdet, no viime vuonna ne jäi kokonaan lumen alle. Ehkä olen vähän laiska pihahommissa. 

Tänä aamuna oli pakkasta ja kun aurinko paistoi maa kimalteli kauniisti, mikä ei tosin näy kuvassa.
Poikanen ei jaksanut kauaa haravoida tai kantaa halkoja, joten hän sai olla kolan kyytissä ympäri nurtsia :)
Nyt päiväuniaikaan on äitilläkin aikaa vähän hengähtää, lukea kirjaa ja  maistella fazerin talvisuklaata. Makuna on manteli, kuivattu karpalo ja Jouluiset mausteet. Minusta maistui ihan siltä joulusuklaalevyltä joka on punaisessa kääreessä ja levy taitaa olla kooltaan normaalia isompi. Miehen mielestä se ei maistunut siltä :D 
Kirjana tällä kertaa Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-sarjan uusin: pienten muutosten kauneussalonki 
Ja hei, Merry Christmas-blogissa on arvonta vielä muutaman päivän voimassa! Käykähän kurkkaamassa ja osallistumassa.

-tiina-

maanantai 5. lokakuuta 2015

Teetä ja sympatiaa

 Kylläpä aamutee maistui jotenki ihan erityisen hyvältä tänä aamuna, kun mukina oli uusi muumimuki joka on tänä vuonna jotenki aivan erityisen ihana.
Ulkonakin oli satanut hieman lunta yön aikana ja olihan siellä ihan pirun kylmä! Vaikka lämpötila ei ollu vielä ees miinuksella. No, kyllä tähän taas tottuu.  Mukava, kun muutama ihminen oli jo jouluvaloja laitellu ulos niin ei ihan nii  synkkää tuolla pihalla ole. Itellä sekin on vielä ihan suunnitteluvaiheessa. 

-tiina-

torstai 24. syyskuuta 2015

3 kuukautta jouluun!

Tehtiin eilen vuoden ensimmäiset tortut. Omenakaneli-täytteellä perinteisesti nää ekat. 
Aijai, että olivat hyviä. Söin oikein kolme heti putkeen! Koska tuoreina ne on parhaimmillaan ;)

Syksy on tuonut erikoisosaamisensa nyt kyllä koko viikon ajan oikein hyvin esille ja vettä ollaan saatu ihan maahan asti. Viime vuonna tähän aikaan oli tullut jo Ensilumi! Nyt on kyllä niin lämpimät yötkin, että turha ees haaveilla vielä lumesta.  Työkaverit kyllä kertoivat, että ensi viikolla ois jo pakkasöitä, mutta en minä kyllä mistään ennustuksista sellaista löytänyt. Minun puolesta saisi jo ilmat viiletä, eikä kokoajan olisi vain märkää. 

Kollegat myös kauhistelevat kuinka kinkut tulee myyntiin noin kuukauden päästä, jouluoluita on jo tullut ja karkit varmaan tulee kohta. Itse hykertelen hiljaa mielessäni, tervetuloa vaan joulu!

Tänä vuonna odotan joululta aikapaljon sitä, että poikani (ylihuomenna 1v 7kk) olisi hereillä kun pukki tulee :D meillä on näitä pienokaisia viime vuosina sukuun siunaantunut ja aina on ollut pienimmän päiväuniaika kun pukki tulee, viime vuonna se oli meidän poika, tänä vuonna ehkä pojan serkun vuoro. Ja sitä seuraavana ehkä meidän vielä mahassa olevan vuoro? :)

Mitä sinä odotat tältä joululta?

Nyt lähden ajamaan töihin, ehdin kuunnella pari joululaulua  ennen kuin olen perillä, kun autolla menen. 

-Tiina-

Ps.  Päivitykset tulee luultavasti melko usein näin puhelimella tehtynä, koneella tulee oltua sen verran vähän. Toivottavasti kelpaa ja kaikki näyttää normaalilta myös tietokoneen ruudulta, huikkaa jos ei näytä niin yritän tehdä asialle jotain. 

tiistai 4. elokuuta 2015

Tunnustuksia elokuusssa

Olipa mukavaa, kun sain näin kesän loppupuolella (mikä kesä? hellerajan yli ei olla vielä tälle kesää näillä korkeuksilla ainakaan päästy...) viestin joulublogiin.

Joulumamma blogista http://joulun-aika.vuodatus.net/ oli laittanut minullekin tunnustuksen.

Ideana oli:
1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.
2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Skippaan taas nuo pari viimeistä kohtaa, mutta vastailen kysymyksiin :)

1. Koska aloitat joulun laiton kotiisi?

Aloittelen siinä marraskuun loppupuolella / joulukuun alussa.

2. Joulukuun 1. päivän perinne tai se jokin juttu mikä sinulle kuuluu siihen?

No, ei nyt sen kummempaa perinnettä tai muuta ole, kuin kalenterin ensimmäisen luukun avaaminen :)

3. Kokeiletko uusia ruokia joulupöydässä?

Ruoat on vuodesta toiseen aikalailla samat, mutta jälkkäripuolella saatan kokeilla uusia juttuja.

4. Lahjat kuusen alle vai pukin konttiin?

Välissä lahjat olivat kuusen alla, mutta nyt kun joulua viettää kanssamme joukko lapsia, tuo pukki lahjat;)

5. Tekokuusi vai aito?

Aito, omasta (vanhempien) metsästä.

6. Joulukuun suosikki päivämäärä ja miksi?

Kyllä se on se 24. päivä. Siinä on niin oma tunnelmansa ja siitä se joulun juhliminen oikein alkaa.

7.  Kinkku vai kalkkuna?

Kinkku

8. Enkelikello vai piparkakkutalo?

Enkelikello.

9. Suosikki joulun resepti? Voi olla jokin herkku ohje tai suolaisen taikka ihan vaan mikä on mielestsäsi hyvä ohje jouluun.

Tää on nyt kyllä melko paha. Koska on nyt monena vuonna tullut tehtyä ennen joulua jouluista maustekakkua sanon nyt sen. Tämä vaan on sellainen tosiaan ennen joulua-herkku, aattona on sitten muut herkut :)

10. Tuleeko joulu ilman lunta?

Kai se tulee, mutta ei se ole sama. Onneksi en ole vielä joutunut kokemaan mustaa joulua, joten en oikein osaa sanoa miten se vaikuttaisi.

11. Jouluradio vai joululevyt?

Minulla on pari levyä mitä kuutelen, mutta sitten jouluradio on hyvä myös esim. leipoessa tai askarrellessa.


-tiina-