maanantai 17. marraskuuta 2014

Piparitalkoot

Viikonloppuna tehtiin tän vuoden ekat piparit. Ohjeena mummilta saatu paraisten piparkakut -ohje:


Ensimmäinen homma oli saada taikina irti kulhosta. Pari päivää se ehtikin maustua ja myös jäätyä kellarin portailla, kun ei ehditty aiemmin tekemään.

On siinä oma hommasa, mutta siinä se nyt on pöydällä
Sitten ei muuta ku painelemaan kuvioita!
Virhe!

Ylimääräinen taikina pois
Pellille ja uuniin
Melko monta pellillistä saatiinkiin pipareita aikaiseksi
Osaa vähän koristeltiin pikeerillä:
1 valkuainen
2,5 dl tomusokeria

Vatkaa muutama minuutti sähkövatkaimella, niin että massa muuttuu valoiseksi.
Ohjeessa oli, että laita muutama tippa sitruunamehua. Minulla ei sitä olllut, mutta laitoin hieman sitruuna-aromia makua antamaan. Tätähän voi myös värjätä elintarvikeväreillä, mutta eipä minulta niitäkään tähän hätään löytynyt.
Olipa hyvää glögin kanssa! 

 -tiina-














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti