keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Suolla

Aamulenkillä koukattiin suon kautta, siellä oli kylmää

Karpalot niinkuin pakastimesta otettuja :)


Lenkkeilyn jälkeen maistui kuuma glögi, vuoden ensimmäinen purkki aukaistiin eilen ja ai että on hyvää! Onneksi sitä saa jo kaupoista, kun unohdin viime vuonna hamstrata kaappiin.

Ainiin ja meillä on edessä muutto! Vihdoinkin saamme vähän isomman asunnon, eikä siinä vielä kaikki, se on omakotitalo leivinuunilla. Meikäläisen unelma :) Muutto ois sitten ens kuun lopussa. Voihan harmi, kun minä en saa kantaa mitään raskasta ;) (töissä kyllä olen kannellut vielä maitolaatikoita sun muita, mutta ei kerrota sitä kotiväelle)

-tiina-

Ja päivemmällä satoikin sitten ihan oikeaa lunta <3 Ei vielä maahan asti, mutta satoi kuitenkin.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyä

Vihdoinkin minulla on uus tietsikka! Nyt ku vielä oppis käyttämään tätä. Heti ensimmäiseksi latasin tietty photoscape-ohjelman kuvien muokkausta varten, mutta esimerkiksi paintia ei saa enää vakiona koneen mukana. Olen aina muokkaillut kuvia vähän pienemmäksi paintilla, en tiedä voisiko sen jotenkin tehdä jotenkin sielläki photoscapessa... Mutta nyt siis laitan kuvat "oikean kokoisina" tänne niin katsotaan kuin nopeesti tulee sitten tila täyteen.
 
Syksy on saapunut ja kaunis ruska oli meidän ilonamme. Kyllä vain - oli. Osa puista on nimittäin jo pudottanut kaikki lehtensä, koivuista lähinnä.
 
Tämä kuva on reilun viikon takaa, kovasti silloinkin lehdet jo lenteli

Ja ensimmäistä kertaa koskaan saa syyskuun lopussa syödä penkistä punaisia mansikoita! Osa vihreistä ei varmaankaan ehdi kypsyä, ensi viikoksi on luvattu viilenevää
 

Tää tonttu löytyy yleensä vasta ihan joulun alla tai jopa sen jälkeen autotallista, mutta nytpä se onkin ollut koko kesän uuden saunarakennuksen terassilla!
Ihanan lämmin syksy on kyllä ollut, mutta saapa nähdä tuleeko ensi viikolla jopa räntää niinkuin on vähän povattu. Joulujutut on minulla kyllä ihan vaiheessa. Yhtään lahjaa en ole ostanut, saatikka tehnyt. Kortteja en ole askarrellut. Torttuja en ole leiponut enkä glögiä juonut, vaikka huomasin että sitä paikallisella abc:llä olikin hyllyssä. Nyt pitää kyllä terästäytyä tässä asiassa, jouluun on muutamaa päivää vaille 3 kuukautta!
 
-tiina-

tiistai 17. syyskuuta 2013

haastetta

Vielä oli tullut yksi haaste Vilukissan Joulu -blogista, kiitos siitä!
Säännöthän kuuluivat näin:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait.
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


 Skippaan taas pari viimeistä kohtaa, mutta tässäpä vastauksia:

1. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?
 En ole hirveästi tehnyt mitään, pari lahjaa on keskeneräisenä, mutta muuten olen ollut melko saamaton.

2. Paras joulujuoma?
 Glögi

3. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Kyllä sen oikea olla pitää. Ainakin vielä nyt, kun kuusen saa hakea omasta(vanhempien) metsästä <3 

4. Käykö teillä joulupukki?
Nyt on taas muutamana vuonna käynyt, kun on sen ikäisiä lapsia siskoillani.

5. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?
Oivoi, en nyt keksi tähän hätään muuta kuin sen edelliseenkin haasteeseen vastaamani Kalle Päätalo-vastauksen :)

6. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletko koko päivän yöpuvussa?
Aamupäivän hölläilen, mutta ruokailulle ja pukille tälläydyn :D

7. Osatko vai teetkö lahjat mieluummin itse?
Haluaisin tehdä enemmän itse, mutta en oikein keksi mitään. Joten aika paljon ostankin.

8. Leivotko paljon jouluksi? Mitä?
Jonku jälkkärin teen, mutta en oikeastaan sen kummemmin. Joskus jotain karkkeja olen tehnyt, ja tietty pipareita ja torttuja!

9. Paras joulun telkkariohjelma?
Lumiukko, muutenpa ei paljon telkkaria tulekaan katsottua

10. Kaunein joulukoristeesi?
Hmm, tätä pitää ihan miettiä. Yksi lasinen kuusi on melko kaunis kyllä.

11. Mikä synnyttää joulun tunnelman?
Joulun tuoksut ja valmistelut. Askartelut ja sen sellaiset. 

Anteeksi, mutta tämä meidän tietokone se vaan hidastuu ja hidastuu, siksi tällä kertaa ei tule tämän kummempaa juttua vaan lähden seikkailemaan gigantin ja netanttilan sivuille kattelemaan uutta konetta, eihän tästä muuten tule mitään. Kiitos kärsivällisyydestänne :)

-tiina-