maanantai 29. lokakuuta 2012

joulufiilis

Se valtasi minut eilen, kun koiran kanssa käveltiin hämärtyvässä metsässä ja sitten jostain alkoi kuulumaan poron kellojen kilkatus. Hetken käveltyämme puitten siimeksestä alkoi pilkistämään moniväriset jouluvalot, jotka naapuri oli viritellyt pihakuuseensa. Eipä siinä ollut paljon vastaansanomista, joulufiilis valtasi minut täysin ja mikäs sen mukavampaa onkaan.

Tänään jos saan miehen houkuteltua, lähdemme luistelemaan luonnonjäälle. Se kestää jo! Aamulenkillä oikaisimme lammen yli kotiin.

-tiina-

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

tiistai 23. lokakuuta 2012

Varokaa heikkoja jäitä

Jäät ovat tulleet. Kovastihan nuo ritisi kengän alla, että eivät kovin pitkälle kanna. Koira tosin yritti kaivaa siihen ehkä koloa, mutta mitään ei saanut aikaseksi.
-tiina-

torstai 18. lokakuuta 2012

Ihana aamu

Ensimmäinen kunnon talviaamu. Ihan erinäköinen maisema kun puissakin on lunta. Eilen näytti melko pahalta, mutta kaikki lumet ei kerenny sulaa ennen kuin yön aikana tuli lisää. Niin toivoisi että tänään olisi ollut vapaapäivä eikä eilen... :)

-tiina-

tiistai 16. lokakuuta 2012

iiik!

Nyt sitä tulee ihan kunnolla! Lunta siis! Kivaakivaa! Ei yhtään haitannu vaikka pyörällä poljin 6 km ja kaikki hiutaleet meni silmiin niin ettei oikeesti pystyny pitämään silmiä kunnolla auki. Katotaan nyt kuin pitkään tää pysyy maassa, mutta tällä hetkellä ainaki on jo ihan reilusti.

Toinen kiva juttu tänään oli, kun ensimmäinen ifolorilta tilaamani joululahja oli kolahtanu postilaatikkoon. Eli siis seinäkalenteri vuodelle 2013 omilla kuvilla. Ja kuvat oli oikein onnistuneisti omissa kohdissaan. Tää siis menee minun vanhemmille. Heillä on 4 lapsenlasta ja lapsien kuvat näkyy sitten siinä kuussa kun on kenenkin synttärit. 

Joulukortteja oon jonkuverran askarrellut ja 3d kuvia leikellyt valmiiksi. Telkkaria katellessa on tullu leikeltyä :) Mutta kattokaa nyt! Lisää vaan tulee!

Tän tahtiin keittiöki tuli siivottua ennätysvauhtia ;)

-tiina-

maanantai 15. lokakuuta 2012

Hihhihhii

Meillä on satanu tänään koko päivän räntää ja välillä kyllä ihan luntakin minun mielestä. Hiutaleet suli heti kun osuivat maahan ja olivat niin pieniä, ettei niistä saanut kuvaakaan otettua... Mutta sen kunniaksi söin joulutortun ihan luumutäytteellä ja join kuumaa glögiä mukillisen. :)

-tiina-

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

asetelma

Syksyisestä asetelmasta tuli tällainen

Kesällä veisteltiin kaarnasta sydämiä ja tähtiä sun muita. Nyt parille sydämelle löytyi käyttötarkoituskin.

Joulupukin porot aiheuttavat vielä yleistä paheksuntaa täällä päin, mutta eiköhän se pukki ne kohta kutsu luokseen. Toisella on jo kello kaulassa, toisella ei vielä

-tiina-

torstai 4. lokakuuta 2012

Joulua kauppoihin

Ihanaa, kun olen saanut tänä vuonna olla näin joulun alla töissä kaupassa. Vaikka kyseessä onkin iso marketti ja olen siellä ruokapuolella oli mukavaa saada laittaa glögipurkit hyllyyn ja katsella kun viereen laitettiin joululimukkaa ja -siideriä. Ensi viikolla tulee sitten 14 pientä lavaa (sellaista pallettia) joulukarkkeja esille. Tietty ois vielä kivempaa ehkä väkerrellä niitä kaikkia jouluisia koristeita sun muita hyllyihin, mutta kyllä minä nautin jo näistäkin. 

Ensimmäisen joululahjashoppailutkin on tehty suomalaisesta kirjakaupasta. Jollekin pikkuiselle menee iki-ihana Mauri Kunnaksen kirja. Kuvitus on vertaansa vailla!


Ja papruksesta tilaamani jouluaskartelupaketti saapui. Pääsen leikkelemään 3d-kuvia :)

Enkä ole ainut joka ajattelee jo joulua. Työkaveri (mies n. 50 v) sanoi, että pitää kait ne ensimmäiset
joulutortut tehdä tulevana viikonloppuna ja muutkin aikoivat ostaa glögiä sun muuta.
-tiina-